![]() |
|
INFO |
New Performance –festivaali tuo maailmanluokan performanssitaiteilijat Turkuun
New Performance Turku on uusi kansainvälinen performanssi- ja esitystaiteen festivaali, joka levittäytyy kolmen päivän ajaksi eri puolille Turkua 3.–5.5.2012. Festivaali tarkastelee kansainvälisen taiteilijajoukon avulla mitä tapahtuu kokeellisen performanssi- ja esitystaiteen kentällä, mikä siellä on uutta ja mistä vaikutteet kumpuavat. Uusiseelantilainen Kate McIntosh on tunnettu Euroopan kokeellisen esittävän taiteen areenoilla. Brysselissä asuva ja työskentelevä taiteilija rakentaa Galleria Berneriin täysin uuden We Breathe -performanssi-installaation, joka on nähtävillä perjantaina 14-17 ja lauantaina 14-18. Brittiläinen Gary Stevens on palkittu performanssitaiteilija, joka on toiminut performanssitaiteen edelläkävijänä jo yli 30 vuotta. Stevens ohjaa paikallisille taiteilijoille työpajan, jonka tuloksia esitetään yleisölle festivaalin avajaisissa Kutomolla torstaina 3.5. klo 18. Irakilaiset, nykyisin Sveitsissä asuvat taiteilijat Wathiq Al-Ameri ja Ali Al-Fatlawi pakenivat kotimaastaan Saddamin hallintoa 90-luvun alussa vain väärennetyt henkilöllisyystodistukset ja kolme dollaria taskussaan. Jordaniassa he kopioivat arabialaisia maalauksia, joiden avulla ansaituilla rahoilla he päätyivät Sudaniin, rekkamatkalle Saharan halki ja Libyan kautta Sveitsiin, jossa he työskentelevät perustamassaan Studio Urnamossa. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua taiteilijoiden pitkäkestoiseen performanssiin Vanhan Raatihuoneen Galleriassa perjantaina 4.5 ja lauantaina 5.5. Muita festivaalin taiteilijoita ovat Maija Hirvanen, Tero Nauha, brittiläinen Oreet Ashery ja puolalainen Łukasz Jastrubczak. Lisäksi festivaalilla ensiesityksensä saa MUU ry:n tuottama Performance Voyage II -performanssivideoiden kokoelma, joka on nähtävillä festivaalin aikana Kauppatorin Wiklund Screenillä sekä Linnankadun Breathing Pop-Up Spacessa. New Performance Turku –festivaalin aikana yleisöllä on mahdollisuus osallistua performanssitaiteen tekemiseen. Lynn Lu kerää Turun pääkirjastossa paikallisia rakkaustarinoita torstaina 3.5. klo 13–15 ja kuiskuttelee niitä ohikulkijoiden korviin Teatterisillalla perjantaina 4.5. Lun opastuksella yleisöllä on myös mahdollisuus päästä eroon epämieluisista henkilöistä Kuolematyöpajalla, joka pidetään Tuomiokirkkopuistossa lauantaina 5.5. klo 12–15. Singaporelainen Lynn Lu asuu ja työskentelee Lontoossa. Arvostetun taiteilijan töitä on ollut nähtävillä mm. Tate Modernissa. Festivaalin esityspaikkoina toimivat Titanik-galleria, Galleria Berner, Vanhan Raatihuoneen Galleria, Fluxee-klubi TEHDAS Teatterilla, Dynamo, Biologinen museo, Kutomo, Breathing Pop-Up Space, Kirjakahvila ja Kauppatorin Wiklund Screen. Osa teoksista sijoittuu kaupunkitilaan. Festivaalin kuratoivat performanssin läänintaiteilija Leena Kela ja Berliinissä asuva kuraattori Christopher Hewitt. Tapahtuman tuottavat Framil ry – Varsinais-Suomen näyttämö- ja esitystaiteen verkosto ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta. New Performance Turku –festivaalin tiedotustilaisuus järjestetään keskiviikkona 2.5. kello 11.00 Titanik-galleriassa (Itäinen Rantakatu 8, 20700 Turku). Tavattavissa ovat festivaalin kuraattorit, läänitaiteilija Leena Kela sekä Berliinissä asuva kuraattori Christopher Hewitt, taiteilijat Kate McIntosh ja Tero Nauha, joka esittää näytteen performanssistaan Tell Me About Your Machines. Toimittajilla on mahdollisuus myös tutustua Gary Stevensin pitämään työpajaan Kutomolla. Lisätietoja: Performanssitaiteen läänintaiteilija Leena Kela Tuottaja Maija Nyström
Lisätietoja festivaalista: info@newperformance.fi Tuottaja: Maija Nyström Työryhmä: Pekka Haapanen, Katriina Lamberg, Ingrid Orman, Anna-Mari Rosenlöf Tapahtuman tuottavat Framil ry - Varsinais-Suomen näyttämö- ja esitystaiteen verkosto ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta. Liput: Yhteydenotot, lehdistökuvat ja haastattelupyynnöt: |