ALEXANDER DEL RE: Phobia # 131/367; Phobia # 96/166

posted in: Keskustelua, Uncategorized | 0
img_1033

ALEXANDER DEL RE: PHOBIA # 131/367; PHOBIA # 96/166

Performanssi, 7.10. TEHDAS Teatteri; Pitkäkestoinen performanssi, 8.10. Eerikinkatu 9bAB

 

Meistä jokainen pelkää jotakin. Usein pelkäämme samoja asioita: kuolemaa, häpeää ja epäonnistumista, yksinäisyyttä, menettämistä. Pelko on usein jotain vuosien saatossa pinttynyttä, toisaalta irrationaalista ja abstraktia. Lääketiede tuntee 536 erilaista fobiaa. Chileläinen Alexander del Re käsittelee kahta tähän luokitukseen listattua pelkoa Turussa esittämissään performansseissa.

Tehdas teatterilla perjantaina nähty teos, Phobia # 131/367, sisälsi ääni- ja videonauhoja, joissa ihmiset kertoivat peloistaan samalla kun del Re liikkui ympäri tilaa pidellen jääkimpaleita kasvojaan ja päätään vasten ja myöhemmin rikkoen ja heitellen jäätä seinää kohti. En ainakaan itse tiennyt mikä nimenomainen fobia oli kyseessä ennen kuin esityksen loppuvaiheilla del Re riisui paitansa pois ja alla oleva paita antoi virallisen nimen: cryofobia, eli kylmyyden ja erityisesti jään pelko.

Kiivaat askeleet, keskeytyksettä pyörivät äänet ja jään hakkaaminen ja heittäminen seinään loivat painostavan tunteen. Tässä tapauksessa itse fobia oli yksityinen, mutta performanssin muotoon puettuna koko tilanne tuntui rintalastan alla puristavana tunteena, pelkona, ja toisaalta helpotuksena siitä, että joku toinenkin pelkää ja jakaa pelkonsa. Lopussa del Re jakoi hajottamansa pienet jääpalaset yleisölle, ja aluksi suuria olleet jääpalat alkoivat sulaa ja pelko mureni pienemmiksi osiksi useille eri ihmisille.

Lauantainen performanssi – Phobia # 96/166 – sen sijaan järjestettiin tyhjillään olevassa liiketilassa keskellä kaupunkia. Kadulta oli suora näkymä sisälle, toisaalta esitystä pääsi seuraamaan myös hieman rauhallisempaan paikkaan porttikäytävään. Itse näin parituntisesta teoksesta noin puoli tuntia, jolloin del Re yhdessä kuva- ja performanssitaiteilija Salla Vallen kanssa liikkui tilassa koko ajan mukanaan pieni kaksipuolinen peili.

Myös lauantain esityksen tutkima fobia selvisi vasta teosta hetken katseltuaan: eisoptrofobia, peilien ja jonkun peilissä näkemisen kammo. Teos oli intensiivinen mutta samalla hyvin kaunis: del Re ja Valle olivat suurimman osan ajasta liikkeellä, mutta välillä he keskittyivät ainoastaan peilikuviinsa. Läpi teoksen he olivat syventyneitä toisiinsa ja kuvajaisiinsa peilissä, vaikka samaan aikaan ihmisiä käveli jatkuvasti toisella puolen ikkunalasia.

Molemmissa esityksissä vaikeita asioita tarkasteltiin lämmöllä ja kauniisti, ja pelkojen kollektiivinen käsittely tuntui katarttiselta, puhdistavalta.

 

Henna Kukkonen

Leave a Reply