JUHA VALKEAPÄÄ: Ukko ja puu-ukko

posted in: Keskustelua | 0
[portfolio_slideshow id=5445]

JUHA VALKEAPÄÄ: Ukko ja puu-ukko

Performanssi ja installaatio ti 10–18, ke 10–20 pe–su 10–18 Wäinö Aaltosen Museo, Itäinen Rantakatu 38.

Kirjoittaja näki performanssin/installaation torstaina 6.10.

 

TEOS JOKA LEMPEÄSTI PAKOTTI JUTTELEMAAN

Saavuin Wäinö Aaltosen museon aulaan torstaina iltapäivällä ystäväni kanssa.  Aulassa oli juuri sillä hetkellä hiljaista. Minut valtasi pieni pelko, ja supisin ystävälleni naulakoilla: ”voi ei, minun on varmaan pakko puhua jotakin!” En voisi vain mennä katsomaan veistosta ja olla kuin kahta muuta ihmistä ei olisi parin metrin päässä. Varsin suomalainen, toisaalta persoonalleni ominainen, asenne siis.

Toteemisen suuri, rosoinen ja hyväntahtoisen oloinen puu-ukko suoraan edessä, keinutuolissa keinutteleva katsoja-kokija, hänen kanssaan jutteleva Valkeapää. Puu-ukon osien kuljettamiseen tarkoitetun laatikon päällä astioita, soppakattila, mukeja, kahvia. Hetken ystäväni kanssa puu-ukkoa kierreltyämme, uskaltauduin puhumaan taiteilijalle. Kysyimme kaikenlaista puu-ukon valmistuksesta, puulajeista, veistoprosessista ja sen kestosta, metalliosista, pienemmistä veistoksista; kukasta, lapsesta, linnusta ja luurangosta, kuljettamisesta. Taiteilija kertoili kuinka hän oli pelännyt puun halkeamisen jatkuvan niin, että koko teos hajoaisi. Hän myös kertoi suoraan mitä neljä pientä veistosta ukon kupeilla ja jaloissa merkitsivät, kuten myös, että ihailemamme teokseen väriä tuova sitruuna sekä kaktus olivat siinä sattumalta.

Puu-ukossa  kohtasivat monet vastakohtaisuudet tai ainakin vastakohtaisuuksina pidetyt: suuri ja pieni, elämä ja kuolema, harkittu ja suunnittelematon, tekijä ja teos, materiaalin muokkaaminen ja sen tottelemattomuus, mennyt ja tuleva, puuveistos ja äänitaide. Puu on kuollut, mutta ei ole, sanoi taiteilija ja puu-ukossa se tuntui olevan harvinaisen totta: halkeamat, jotka eivät totelleet veistäjää, pihka jota puusta yhä valui.

Itselleni teoksen merkitys syntyi iltapäivän kohtaamisessa: Kohtaaminen puu-ukon välityksellä Valkeapään, ystäväni ja kolmannen katsoja-kokijan kanssa ilahduttivat. Minulle on vaikea jutella niitä näitä kevyesti, mutta puu-ukon välityksellä se oli helpompaa. Puu-ukko on teoksen keskiössä ja lähtökohta, mutta se ei ole koko teos, se ei olisi olemassa ilman tekijäänsä ukkoa, joka monena päivänä monta tuntia on kohtaamassa ihmisiä veistoksen äärellä tarjoten ruokaa ja kahvia. Vaikka meidän keskustelumme ei edennyt veistoksesta muihin aiheisiin, niin voisi epäilemättä käydä. Olemme kaikki kai ainakin toisinaan aikamoisia puu-ukkoja: kovia, mutta rikkinäisiä, kokonaisia, mutta kuitenkin erilaisista osista koostuvia, kömpelön oloisia, mutta hymyileviä ja hyvää tarkoittavia. Puu-ukko massiivisella ja yksityiskohtaisella olemassaolollaan pakotti lempeästi kohtaamaan lähellä olevia ihmisiä ja huomaamaan, että pienestikin rohkaistumalla kokee enemmän.

Teksti ja kuvat: Hanna Storm

Leave a Reply