New Performance Turku Festival 2019 kurkottaa mahdollisten tulevaisuuksien äärelle

posted in: Ajankohtaista, Ajankohtaista | 0
mirko nikolicin teos vuoden 2018 New Performance Turku Festivalilla. Kuva: Jussi Virkkumaa
mirko nikolicin teos vuoden 2018 New Performance Turku Festivalilla. Kuva: Jussi Virkkumaa

Turussa 18.-20.10.2019 tapahtuva  New Performance Turku Festival kokoaa jo kahdeksantena peräkkäisenä vuonna yhteen taiteilijoita, asiantuntijoita ja näkökulmia performanssitaiteeseen ja yhteiskuntaan. Festivaalin tapahtumapaikkoina nähdään tuttuun tapaan paikallisia esitystiloja sekä julkista kaupunkitilaa. Festivaalikeskuksena toimivat Manillan kulttuuritehtaan tilat ja sisäpiha. Tapahtuma on pääsymaksuton ja avoin kaikille.

Vahvasti kansainvälisen festivaalin tämänvuotisena teemana ovat erilaiset tulevaisuudet ja tulevaisuuskuvat. Festivaalilla nähdään merkittäviä performanssitaiteen kansainvälisiä ja kotimaisia nimiä. Taiteilijoina nähdään mm. Nathalie Mba Bikoro (Saksa/Gabon), Wathiq Al-Ameri & Ali Al-Fatlawi (Sveitsi/Irak), sekä Nathalie Stirnimann & Stefan Stojanovic (Sveitsi/Serbia). Lisäksi palestiinalais-syyrialainen, New Yorkissa asuva Leyya Mona Tawil tulee työskentelemään Turkuun uuden yhteisöllisen projektin kanssa, jonka tarkoituksena on luoda  turkulaisille tulevaisuuden kansantanssi, Turku Future Folk Dance. Tawil työskentelee yhdessä turkulaisten yhteisöjen kanssa ja luo koreografian, joka heijastaa muuttuvaa kaupunkia, sen asukkaita, yhteisöjä ja tulevaisuutta. Projekti huipentuu kaupunkilaiset yhteen kokoavaan tulevaisuuden kansantanssin lanseeraustilaisuuteen. Turku Future Folk Dance toteutetaan New Performance Turku Festivalin, Läntisen tanssin aluekeskuksen, kansainvälisen Stretch Turku 2019-tapahtuman ja Turun kaupungin yhteistyönä. Lisää festivaalin taiteilijoita ja ohjelmistoa julkaistaan kesän ja syksyn mittaan.

Festivaalin tulevaisuuksien teema avaa näkökulmia yhteiskunnallisiin kysymyksiin performanssitaiteesta käsin. Millaisia erilaisia tulevaisuuksia voimme nähdä, kuvitella ja unelmoida nyt, kun maailmankuvamme on muuttumassa ilmastonmuutoksen ja sen mukanaan tuomien ennakoimattomien vaikutusten myötä? Festivaali pyrkii hahmottamaan performanssiteosten keinoin, miten tarkastella aikaa tästä hetkestä eteenpäin sekä sitä, millaisia välineitä ja visioita meillä on vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamiseen”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Leena Kela. Ilmastonmuutos näkyy  festivaalin tulevaisuuksien tematiikassa väistämättömänä olosuhteena. Festivaalin keskustelu- ja työpajaohjelmistossa ilmastokriisiä tullaan lähestymään esimerkiksi ahdistuksen purkamisen ja toivon elementtien kautta.

New Performance Turku jatkaa myös vuonna 2018 käynnistettyä FRESH-projektia performanssitaiteen uusien tekijöiden esiintuomiseksi. FRESH toteutetaan Varsinais-Suomen rahaston tuella. Avoimen haun ja kutsumenettelyn yhdistelmällä valitaan 3 teosta toteutettavaksi syksyn New Performance Turku Festivalille. FRESH-haku on auki 16.6. asti, lisätiedot täältä. 

”One or two festivals in the world seem to attract the prevailing winds and currents of internationally significant work and stand out in their importance. After attending the 2018 edition, I am convinced that New Performance Turku is one of those significant events. — Performance festivals come and go, but New Performance Turku is currently one of the ’keepers of the flame’ of international performance. People should flock to Turku – in my view a very special place – for this festival.”

– Rob La Frenais, curator, theorist
Founder of Performance Magazine (est. 1979) and Arts Catalyst