VUODEN 2018 NEW PERFORMANCE TURKU FESTIVAL OSOITTI VAIKUTTAVUUTENSA JA AJANKOHTAISUUTENSA SUOMALAISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ NYKYTAITEEN KENTÄLLÄ

posted in: Ajankohtaista, Ajankohtaista | 0

New Performance Turku Festival toteutettiin tänä vuonna 21.-23. syyskuuta 2018. Kansainvälisellä performanssitaiteen festivaalilla nähtiin yhteensä 18 taiteilijaa, taiteilijaryhmää, aktivistia ja asiantuntijaa ympäri maailmaa. Festivaalin linjauksen mukaan kaikki esitykset ja festivaaliosiot olivat ilmaisia ja kaikille avoimia. Festivaali keräsikin kiitosta yleisöltään sekä laadukkaasta että yleisölähtöisestä ohjelmasta.

Vuoden 2018 festivaali keräsi lähes 3500 hengen yleisön. Festivaalikeskus Manillan esitystilat TEHDAS Teatteri sekä Viinatehdas olivat jokaisena festivaalipäivinä ääriään myöten täynnä. Ohjelmistossa nähtiin myös esityksiä yhdelle katsojalle kerrallaan sekä esityksiä kaupunkilaisten keskellä Kauppatorilla, Kävelykadulla ja Itäisellä Rantakadulla – toisaalta myös kaupungin laitamilla erityisissä esitystiloissa, kuten Raunistulassa teollisuushallissa koettu Emilia Kokon ja Markus Lindénin vaikuttava ääniteos.

Festivaalin teokset käsittelivät erilaisia valtaa ja vallan epätasapainoa purkavia teemoja ja rakenteita: postfeminismiä, posthumanismia sekä dekolonisaatiota. Aiheita lähestyttiin performanssin ja kehollisuuden keinoin, ja ohjelmistoon sisältyi myös keskusteluja, työpajoja sekä erilaisten asiantuntijoiden performanssipuheenvuoroja, kuten Petra Laitin saamelaiskysymyksiä käsittelevä väliaikainen moratorio. ”Olen ylpeä siitä, miten festivaali vuodesta toiseen onnistuu yllättämään yleisönsä, mutta myös meidät järjestäjänsä ainutkertaisilla teoskokemuksillaan, jotka laittavat tuntemuksia ja ajatuksia liikkeelle niin mielessä kuin kehossakin. Performanssitaiteella on voimaa ja kykyä käsitellä kysymyksiä, jotka vasta etsivät kieltä niistä keskustelemiselle”, toteaa festivaalin taiteellinen johtaja Leena Kela.

Tapahtuman poikkeuksellisen kansainvälinen ja laadukas ohjelmisto sekä kansainvälinen kiinnostus osoittavat, miten merkittävä tapahtuma New Performance Turku Festival on sekä suomalaisella että kansainvälisellä nykytaiteen kentällä.