Ihmisiä, tarinoita, historioita
|
Performanssitaiteilija Márcio Carvalhon ja kansainvälisen politiikan tutkija Eeva Puumalan Floating Platforms -projektin performanssi (Im)possible (hi)stories nähtiin keskiviikkona 30.9. Titanik-galleriassa. Teoksessa Carvalho ja Puumala ovat halunneet tarkastella, miten suhteet ja suhteisuus ilmenevät käytännössä, sekä halunneet luoda niin mahdottomia kuin mahdollisia suhteita ihmisten, historioiden ja tarinoiden välille. Valkoisessa tilassa on valkoinen pöytä, johon on kirjoitettu sana HISTORY, valkoinen pilari, jonka päällä on polaroid-kamera, katosta roikkuva keinu sekä ikkunaan liimattuja iltapäivälehtien lööppejä, jotka näkyvät ulos. Lisäksi yhdelle seinälle on kirjoitettu päivämääriä 21.9.–30.9. väliltä useampaan kertaan. Jokaisen päivämäärän vieressä on naula. Katsojat asettuvat tilan reunoille seisomaan, osa istumaan lattialle. Jään seisomaan seinän viereen. Eteeni tulee ihmisiä. Nousen vaistomaisesti varpailleni. Carvalho ja Puumala valitsevat katsojien joukosta yhden henkilön ja kantavat hänet pöydälle istumaan HISTORY-sanan päälle. He ottavat polaroid-kuvan tämän henkilön kengistä ja asettavat kuvan pilarin päälle. Valittu katsoja palaa paikalleen. Carvalho ja Puumala valitsevat seuraavan henkilön yleisön joukosta ja ottavat hänen kengistään kuvan. Sekin asetetaan pilarin päälle. He kantavat vielä muutaman katsojan ja heidän kenkänsä kuvattavaksi. Jokainen näistä valituista henkilöistä on kulkenut omanlaistaan polkua ja omanlaistaan historiaa. Jokaisella heistä on oma tarinansa. Istuessaan HISTORY-sanan päälle, he samalla myös asettuvat osaksi jotakin suurempaa tarinaa, yhteistä historiaa, johon kaikki huoneessa olevat henkilöt paikalle tultuaan kuuluvat. HISTORY-sana pyyhkiytyy osittain pois ihmisten istuessa sen päälle. Carvalho ja Puumala vahvistavat haalistuneita kirjaimia, kirjoittavat historiaa uudelleen. Carvalho ja Puumala ottavat villalankarullat ja alkavat niiden avulla yhdistellä seinällä olevia päivämääriä toisiinsa. Eriväriset langat risteilevät päivämäärien välillä ja kiinnittyvät niiden lisäksi eri puolille tilaa, muun muassa seiniin, pilariin, keinuun. Nämä päivämäärät ja niiden sisältämät erilaiset polut, historiat, hetket tarinat ja ihmiset muodostavat omanlaisensa menneen verkoston, omanlaisensa linkittyneen historian. Langoilla ei ole selvää alkua, vaan niiden reitit sotkeutuvat toisiinsa. Samalla päivämäärien sisältämät äänenlausumattomat tarinat, tapahtumat ja ihmiset sekoittuvat keskenään. Langat tuntuvat risteilevän eri päivien välillä sattumanvaraisesti, mutta niillä on jokin merkitys, sillä Carvalho ja Puumala tarkistavat paperista, mihin lankojen kuuluu mennä. Osa langoista loppuu 30.9. -päivämäärään eli teoksen esityspäivään, itse performanssiin. Päivämäärät ovat kohtaamispaikkoja erilaisille tarinoille, hetkille ja ihmisille. Yhdessä niistä tulee jotain suurempaa, erilaisten suhteiden muodostama verkosto. Carvalho asettaa keinuun kasettisoittimen, pistää sen päälle ja laittaa keinun keinumaan. Naisen ääni kasetilla alkaa puhua. Hän kertoo, että hänen historiansa tärkeimmät hetket ovat olleet hänen lapsiensa syntymät. Vieressäni on suurin piirtein poikani ikäinen poikavauva, joka katselee minua. Minulle tulee ikävä omaa poikaani. Hänen syntymänsä on minun historiani tärkein hetki. Kuulen nauhasta vain pätkiä, sanoja sieltä ja täältä, ajattelen poikaani. Keskityn Carvalhoon ja Puumalaan. Carvalho ja Puumala ottavat ikkunasta vuorotellen uutislööpin ja liimaavat niiden otsikoihin jotakin uutta, muiden uutisten palasia, ja tällä tavalla uudelleen kirjoittavat näitä uutisotsikoita. Samaan aikaan toisen muuttaessa uutista, toinen sahaa pöytää HI – ja STORY -kirjainten välistä. Carvalho ja Puumala sotkevat uutisia korjaillessaan asioita, muuttavat niitä ja muuttavat mielivaltaisesti historiaa. Otsikoista tulee ristiriitaisia, asiat ja viimeaikaiset tapahtumat nurinkurisiksi kääntäviä. Carvalho ja Puumala liimaavat muutetut lööpit takaisin ikkunaan, nyt uutispuoli tilaan päin. Kuuluu kova pamaus. He ovat sahanneet kokonaan pöydän läpi, ja pöydän palaset putoavat erillisinä maahan. Carvalhon ja Puumalan kirjoittama historia romahtaa rikkinäisenä maahan. He kiinnittävät pöydän osan, jossa lukee HI, tilan yhdelle seinälle. Carvalho vie pöydän toisen osan, jossa lukee STORY, toiselle puolelle seinää samaan kohtaan ja kiinnittää sen sinne. Seinä jää pöydän osien väliin. Historiaan tulee katkos, unohdus, muutos. Seinästä tulee osa historiaa. Carvalho ja Puumala pyyhkivät pöydästä HISTORY -sanan pois, mutta se jää näkymään siihen haaleana. He kirjoittavat HI -kirjainten päälle PRE ja STORY-sanan päälle SENCE, PRESENCE. Historia, mennyt, korvautuu läsnäololla, nykyhetkellä, ja samalla tuosta nykyhetkestä tulee jo historiaa. Jokainen henkilö huoneessa on performanssin aikana luonut läsnäolollaan niin omaa tarinaansa kuin yhteistä historiaa. Pohdin, että minun pitäisi keskittyä useammin vain hetkeen, läsnäoloon.
Sinituuli Viljanen |
