Un ballet 1 – en pysty sanomaan mitään

En pysty sanomaan mitään. Jos yrittäisin päästä siihen älykkääseen ystävällisyyteen, jossa Annika oli, kuulostaisin vain siltä että yritän kamalasti. (1) Haluaisin viittoa hänelle, miten paljon toivoisin, että olisi olemassa yliopisto, jossa käsitteille annettaisiin suunta ja ele pelkän nimen sijasta. Koska sillä tavalla ne asettuvat – mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä vähemmän muistissani on eksakteja teoreettisia kuljetuksia. Sen sijaan siellä on liikkuvia ja toisiinsa suhteutuvia kappaleita – tuossa vilisti juuri Cixous poikki valkoisen, Irigaray liikkuu huulimaisena oliona sitkeämmin ja jättää jälkeensä limaa ja Kristeva yskii nurkassa mustan auringon alla. (2)

Ballerinat taas voisivat olla yksijalkaisia vikkeliä falloksia, jotka usein korostavat yhden ja erityisen fallosballerinan erityisyyttä. Nyt tähän kuitenkin tulisi ballerina joka omistaisi falloksen, tutunetumus pullottaisi, vaikkeivat ne olekaan sama asia, siis etumus ja f. Se olisi kuitenkin hauskaa, koska hän jakaisi fallokset kaikille, jokaiselle omansalaisen. Minulle vaikka vihreän. Saanhan tehdä joutsenista nunnia, saanhan.

Siegfried taas, hmm, olkoon hän sitten vaikka abbedissa, ja Rothbart olisi, eikun, he olisivat yhdessä kaksipäinen abbedissa ja Odette/Odele olisi myös kaksipäinen ja –neuvoinen, mutta nunna. Ja Siegfried/Rothbart ei olisi mikään mukava abbedissa vaan tyranni ja ahne ja vähän tyhmä ja ehkä myös syyläinen. Hän juhlisi syntymäpäiväänsä ja haluaisi, että kaikki luostarin nunnat leivottaisiin valtavan suuren kaakun sisään, koska olisi niin ilkeä ja tyhmä että haluaisi syödä omat nunnansa. Jos tämä olisi balettia, kaakunleipojiksi etsittäisiin maailman parasta leipuria kaikkien helponkarkean stereotyyppisesti representoitavissa olevien kansojen leipureista, joiden pitäisi ensin läpäistä jotain kokeita ja tehdä testejä, ja siihen käytettäisiin esityksestä ainakin tunti, että kaikille varmasti tulisi selväksi, etteivät kaakut ole mikään leikin asia.

Noniin. Odette/Odile olisi kapinallinen ja neuvokas nunna, joka olisi kuullut, miten Siegfried/Rothbart puhuu itsekseen ja hekumoi kaakkufantasiallaan luostarin sisäpihalla, joka olisi vähän raunioinen ja jossa olisi suihkulähde.

Ja O/O ryhtyisi kampanjoimaan. Hän jakaisi lentolehtisiä – kuvitelkaa miten ne putoaisivat valkeana sateena hämmentyneiden ja ehkä myös kuunvalossa kylpevien nunnien päälle! Aluksi häntä ei tietenkään uskottaisi, koska nunnat olisivat niin S/R:n kaksituumaisen ajattelun läpäisemiä, että luulisivat että aina on oltava nunnia ja abbedissoja ja se on maailman järjestys ja laki. Mutta hiljalleen he alkaisivat havahtua, koska O/O järjestäisi tilanteita, joissa kaavoihin ehdollistuneet nunnat huomaisivat, miten rajoittuneita he itse ovat ja miten tyrannimainen mulkero S/R on. Ja kaiken huippu olisi tietenkin se, kun Oo näyttäisi nunnille leipurin, joka parhaillaan vaivaisi jättiläismäistä ja pahaenteisesti pulputtavaa taikinaa, ja heille valkenisi, mikä heitä odottaisi jos he eivät nyt ja hetipaikalla ottaisi kohtaloaan omien räpylöidensä väliin.

Ja niin he tottavieköön tekisivät, suuressa ja fanaattisessa finaalissa, jossa – nyt menee vaikeaksi. Nunnat syövät Siegfried/Rothbartin / Taikina murtautuu kulhostaan ja syö kaikki, nunnat ja abbedissat ja leipurin (edustaen todellista Toiseutta, kategorioiden kumoutumista ja muodottomuuden kiehtovaa kauhua?) / nunnat syövät taikinan ja heidän vatsansa pullistuvat niin että he pystyvät nousemaan ilmaan ja lentämään pois ja S/R jää vaikeroimaan yksin ja nälissään (kisan voittanut leipuri ei ole enää voitostaan niin iloinen, sillä S/R kääntyy lopussa katsomaan häntä ja nuolee neljiä huuliaan) / S/R ymmärtää toimiensa vääryyden ja lopulta kaikki kylpevät taikinassa erootillis-semioottisen hurmoksen haltioittamina?
Onko mikään näistä vaihtoehdoista oikein? Minkä sinä valitsisit? Keskustelkaa pienryhmissä ja kirjatkaa keskeiset ajatuksenne oheiselle fläppitaululle.

Turun Fiktiiviset Tietokirjoittajat on kirjoittajayhteisö, joka tutkii kollektiivisen tekstin tuottamisen mahdollisuuksia.