Haarniska tekee ritarin, jota ei ollut olemassa

 
Antti Laitinen rakentaa teoksessaan Armour puulle haarniskan Vartiovuorenmäellä 30.9.—4.10. Laitinen luo työnsä peltipaloista, jotka hän kiinnittää pop-niiteillä puun ympärille. Ensimmäisenä päivänä rakentaminen on jo päässyt hyvin alkuun. Pelti yltää ainakin kolmen metrin korkeuteen, juuri jonkin eläimen pesäonkalon alapuolelle. Jos sen jättää peittämättä, se voisi olla puun oma akilleenkantapää.

Pelti todellakin näyttää haarniskalta, ei tosin vanhalta ja kuluneelta, jollaisen on nähnyt museossa. Sen sijaan pinta on kevyennäköistä ja kiiltävää, oikeastaan kaunista. Tällaisen haarniskan voisi kuvitella näkevänsä esimerkiksi Disneyn piirroshahmolla yllään.

Miksi taiteilija ylipäänsä valmistaa haarniskan puulle? Haarniskoja on tehty tietääkseni vain ihmisiä ja sodissa mukana olleita eläimiä varten. Ehkä tekijä rinnastaa puun ihmiseen. Ainakin puun muodossa voi nähdä ihmishahmon, jos kuvittelee rungon vartaloksi ja oksat käsiksi ja sormiksi. Toisaalta puun voisi nähdä muodoltaan myös pelkästään auki olevana ihmisen kätenä, jonka sormet kurottavat eri suuntiin. Lisäksi terävät oksat ovat kuin raapivat kynnet. Yhtäläisyys on havaittavissa siinäkin, että teoksen valmistumisaika on viisi päivää niin kuin kädessäkin on viisi sormea.

Puun oksat pitävät kiinni lehdistään, kunnes ne irtoavat syksyllä sen valmistautuessa talveen. Sormillakin tartutaan kiinni johonkin ja pidetään kiinni jostakin. Sana käsittää tarkoittaa suomen kielessä alun perin ottaa kiinni käsillä. Vaikka siis pidämmekin ymmärtämistä yleensä ainoastaan henkisenä toimintana, sen taustalla on konkretia. Jonkin asian käsittäminen voi olla näin ollen fyysinen toiminto. Koskettaminen tuo kyseessä olevan asian kenties lähemmäksi ihmistä. Hän pystyy arvioimaan kappaletta uudella tavalla. Tuntoaisti antaa ihmiselle sellaista informaatiota, jota muut aistit eivät tee. Tähän seikkaan mielestäni rakentuu idea siitä, että teoksessa on fyysistä toimintaa eli käsillä tekemistä. Tekijähän olisi voinut rakentamisen sijaan luoda vaikka maalauksen.

Taiteilija varustaa puun uhkaavaa vaaraa, esimerkiksi sotaa vastaan. Mikä voisi olla sellainen sota, jota varten puu tarvitsee sotisovan? Jos teoksen puu olisi nuori taimi, haarniskan voi ymmärtää suojeluksi eläimiltä. Kyseessä on kuitenkin valtava puu, joten oletan vihollisen olevan ihminen. Useimmiten kai ihmisen toiminta aiheuttaaa suurimman vaaran ekosysteemille. Sota voi olla vertauskuva ihmisen aiheuttamalle tuholle. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnonkatastrofit, kuten ilmastonmuutos. Suojakuori ei tietenkään estä tuhojen tapahtumista, mutta se tuo ne symbolisesti näkyviin ja samalla ihmisten mieliin: puuta täytyy suojella, jotta se voisi suojella meitä. 1000—luvulla ritarilaitoksen piirissä alkoi yleistyä ajatus ritarista muun muassa heikkojen puolustajana. Tämän ajatuksen voi mieltää tarkoittavan, että puu suojelee hauraita ihmisiä. Puu onkin yhtäaikaa sekä aktiivinen toimija että suojelukohde. Jos tuhoamme happea tuottavat puut, tuhoamme itsemme. Puut selviytyvät kyllä ilman ihmisiäkin.

Teos kommentoi ihmisen luontosuhdetta myös katastrofeja laajemmassa mittakaavassa, sillä se kysyy, onko ihmisen suhde ympäristöön yleensäkin hyväksikäyttävä. Työn ilmentävä idea on mielekäs, koska se ei osoita selkeästi syyttävää sormeaan yksittäistä tahoa kohtaan. Kyse on enemmänkin hienovaraisesta kollektiivisesta syyllisyyden osoittamisesta. Ajatuksessa ja toteutustavassa on myös jotakin humoristista, vaikka taustalla onkin hyvin surullinen asia. Näin maailmantuskassakin voi olla ripaus naurua. Haarniskan pukeminenhan puun päälle ei vaikuta niin sanotusti järkevältä toiminnalta. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että puuta ei yleisesti nähdä ihmisen kaltaisena toiminnallisena olentona vaan passiivisena, sehän vain seisoo paikallaan. Kyse on siis jonkinlaisesta roolileikistä tai naamiaisista: puulle annetaan ihmisen rooli.

Näin toiminnan absurdius ja myös yllättävä ympäristö ilmentävät huumoria. Taiteilija kenties pilailee ritariuteen liitettyjen mielleyhtymien kustannuksella: hän yhdistää väkivaltaisen elementin eli haarniskan luontoon, jota taas pidetään rauhanomaisena elementtinä. Puistoonhan nimen omaan mennään rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Tällainen kevennys auttaa käsittelemään raskasta aihetta. Ehkä juuri tästä syystä mieleeni juontuu Don Quijote, myös surullisen hahmon ritarina tunnettu henkilöhahmo. Romaanissahan ritari käy taistelua tuulimyllyjä vastaan, mikä siis merkitsee toivottoman kamppailun käymistä. Jospa meillä kuitenkin olisi vielä toivoa.

Heidi Pitkänen
Kirjoittaja opiskelee suomen kieltä ja yleistä kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa.
hptknn@gmail.com