Ilmastokatastrofi tyylitietoisten aikamatkustajien kertomana
|
Osana festivaalin avajaisohjelmaa nähtiin MSL:n ja Jaakko Pallasvuon videoteos: Bridge over troubled water (2015) MSL:n (Jari Kallio ja Antti Jussila) ja Jaakko Pallasvuon yhteistyössä syntyneen videoteoksen (tai oikeastaan työn alla olevaan, laajempaan ’elokuvaan’ liittyvän trailerin) Bridge over troubled water alkukuvana nähdään tuuliseen puistikkoon sijoitettu kopio Johan Tobias Sergelin klassisistisesta veistoksesta Mars ja Venus, jossa kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar lepää velttona sodan jumala Marsin käsivarsilla. Antiikista lainatussa aiheessa elämää ylläpitävät ja tuottavat voimat kohtaavat (ihmis)luonnon tuhovoimat kytkeytyen näin MSL:n ja Pallasvuon teoksen kokonaisteemaan – ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät sukupuuton ja maailmanlopun uhkat on aikamme ’suuri kertomus’, jota kerrotaan niin tieteellisinä kaavioina kuin dystooppisina elokuvina ja hittisarjoinakin. Ilmiötä, joka voi nujertaa koko inhimillisen maailman, ei ole mahdollista käsittää. Ilmastonmuutos kauhukuvineen onkin paradoksaalisesti kertomus, jonka äärellä on mahdollista myös nauraa ja viihtyä, kuten Bridge over troubled water osoittaa. MSL:n ja Pallasvuon videoteoksessa ilmastonmuutos kääntyy paikoin absurdiksi ja huumorinsekaiseksi esitykseksi subjektiivisesta kokemuksesta. Mitä merkitystä on faktoilla jos ne ei muodostu ymmärrykseksi? Tai niin kuin videon kertojaääni pohtii: Eiks me voitas vaan puhuu suoraan siitä ilmastonmuutokesta, faktoja… Tai kirjottaa ees joku biisi Tekijäkolmikko on koostanut intuitiivista logiikkaansa seuraten koukuttavasti eteenpäin soljuvan kokonaisuuden, jossa loogiset yhteydet ja oivallukset kuvien, sanojen sekä äänimaailman välillä rakentavat tarinaa joka toisaalta myös hajoaa jatkuvasti vieden katsojaa uusiin yllättäviin suuntiin ja assosiaatoihin. Pääroolissa on performanssiduo MSL:stä tuttu kaksikko. Kallio ja Jussila nähdään esimerkiksi ’rocktähtinä’ esiintymässä suurella lavalla. He ovat myös dandy-pari Ruissalossa ja kaksi vankia puettuna oudoin rituaalisin merkein ja piirroksin koristeltuihin valkoisiin haalareihin. Outoudessaan merkit vaikuttavat kuuluvan vieraaseen kulttuuriin tai tuntemattomaan aikaan (HIM:n ’heartagrammia’ lukuunottamatta). Lisäksi vankien kaulat on koristeltu maalatuin ’tatuoinnein’. Videopätkät vaihtelevat luontonäkymistä erilaisiin rakennettuihin tiloihin, kuten kasvihuoneeseen ja autioituneeseen vankila-miljööseen. Yhteneviin asuihin pukeutunut kaksikko säilyy keskiössä. Taustalla soi melankolista tunnelmaa virittävä hidastettu jousimusiikki, joka vaihtuu videon kuluessa häiriintyneeksi miksaukseksi Simon & Garfunkelin klassikkokappaleesta Sound of Silence. Elokuvallisesti jäsentyvän kuvavirran halki kulkee ilmastonmuutos-aiheinen, ääneen ajateltu teksti, joka tulee ymmärretyksi kahden aikamatkaajan pohdiskeluna. Teoksessa liikutaan imaginäärisesti ajassa kuvien ja sanojen kuljettamana. Vuonna 1967 ollaan kertojan mukaan musiikkifestareilla Suomessa ja samaan aikaan nähdään miten haalaripukuinen mies istuu tyhjässä ammeessa kuljettaen hansikkaaseen kiinnitettyjä pitkiä metallisia kynsiä ammeen reunalla. Trooppisen kasvihuoneen yhteyteen asettuva teksti puolestaan johdattaa nykyhetkeen: Nyt on 2015. Vuonna 2515 tuttu haalaripukuinen kaksikko nähdään röökaamassa vankilan sisäpihalla. Seuraavaksi siirrytään katsomaan autiota kallioista rantaa: Nyt on10 000 eKr… vai onks tää sitteki 10 000 jKr. ? Näkymä onkin ambivalentti ajattomuudessaan. Karu kivikko palauttaa mieleen niin ikään elottoman Venus-veistoksen ja assosioituu videon loppupuolella kiteytyvään ajatukseen: Onko ilmastonmuutoksen ajatteleminen kuoleman ajattelemista ? Elämme parhaillaan ilmastonmuutoksen suurta jännityskertomusta.
Hanna Seppänen |
